|
|
|
Kouluttajaposti 6/2026 22.6.2026 Tässä kirjeessä
Kurssin todistuspohja kouluttajan käyttöönValmiiksi printattu kurssitodistus jätettiin kouluttajilta saadun palautteen perusteella pois CMAS One Star Diver -kurssin oppilaspaketista. Palautetta antaneet kouluttajat pitivät todistusta tarpeettomana ja paperisen todistuksen jakamista turhaan ympäristöä kuormittavana. Nyt kuitenkin on saatu myös todistusta puoltavaa palautetta. Todistus on ollut mukava jakaa kurssin päätöstilaisuudessa oppilaille. Korttien tulemisessa kestää kuitenkin aikaa kurssin jälkeen, ja kortti tulee jokaiselle erikseen postissa kotiin. Todistuksen jakaminen yhteisessä kurssin päätöstilaisuudessa on ollut yhteishengen kannalta hyvä ratkaisu. Ratkaisuna olemme päivittäneet kurssitodistuksen pohjaa, ja laittaneet sen PowerPoint-tiedostona jakeluun sukeltaja.fi -sivujen Materiaalipankkiin Kouluttajamateriaali-kansioon. Kurssitodistuspohja on täysin muokattavissa. Kouluttaja voi muokata todistukseen kurssin nimen sen mukaan, miltä kurssilta todistus on myönnetty. Todistukseen voi lisätä oman seuran yhteystiedot ja logon. Kouluttaja voi jatkossa toimia oman harkintansa mukaan. Todistuksen voi tehtyjen muokkausten jälkeen tulostaa paperille ja jakaa oppilaille kurssin päätöstilaisuudessa. Vaihtoehtoisesti sen voi tulostaa pdf-tiedostoksi ja lähettää oppilaalle sähköpostilla. Tai jos siltä tuntuu, todistuspohjaa ei ole pakko käyttää lainkaan. Todistuspohjan olemassaolo antaa kuitenkin lisää mahdollisuuksia kouluttajalle. Kouluttajamateriaalit-kansioon pääsee käsiksi kirjautumalla sukeltaja.fi -sivujen jäsensivustolle Jäsensivusto > Materiaali > Kouluttajamateriaali. Kouluttajamateriaali-kansio näkyy materiaalipankissa kaikille snorkkelisukelluskouluttajille ja laitesukelluskouluttajille, joiden kouluttajaluokitus on voimassa. Kurssitodistuksen lisäksi kansiosta löytyy myös koulutuspäiväkirjan excel-pohja.
Kurssi-ilmoituspohjia saatavilla seurojen käyttöönSeuroista on tullut toive, että liitolla olisi saatavilla ilmoituspohjia sukelluskursseille. Olemme tehneet pohjan laitesukelluksen peruskurssille, introlle ja lasten ja nuorten toimintaan. Ilmoitukset ovat PowerPoint-tiedostoina, joten niihin on helppo muuttaa seuran omat tiedot. Ilmoituksen voi tulostaa uimahallin ilmoitustaululle tai tallentaa kuvana ja jakaa seuran somekanavilla. Ilmoitukset löytyvät sukeltaja.fi materiaalipankista. Samassa kansiossa on myös ohje pohjien käyttämiseen. Uusia sisällöntuottajia tarvitaanOnko sinulla halua tulla mukaan auttamaan Dyykki-sisältöjen päivittämisessä tai uusien kurssien luomisessa? Laitesukelluksen sisällöntuottajaryhmässä on tarjolla mielenkiintoisia projekteja eri materiaalien kanssa. Esimerkiksi tekstien oikoluku, uuden tekstin tuottaminen, kuvien ottaminen tai opetusvideoiden teko, näytteleminen eri kurssien videoilla, piirrosten tai grafiikoiden tuottaminen, osallistavan ja pelillistävän sisällön tuottaminen eri kursseille H5P-työkalulla, materiaalin käännöstyöt esim. ruotsin tai englannin kielelle, jne. Mielenkiintoisena uutena kurssina liiton koulutusohjelmaan on suunniteltu CMAS Night Diver -kurssin lanseeraamista. Tämän uuden sisällön tekemiseen tarvitaan hyvää, aktiivista tekijäporukkaa! Uusia kursseja ja olemassa olevien sisältöjen päivityksiä ja rikastamista tehdään ryhmätyönä, joten kuormitus ei ole erityisen iso henkeä kohden ja konkariporukka kyllä opastaa Dyykin taustajärjestelmän saloihin. Työryhmässä ja sisällöntuottajien palavereissa tutustut kouluttajiin eri seuroista ympäri Suomea ja saat hyviä verkostoja, uusia ideoita ja hyviä esimerkkejä, miten muissa seuroissa on toimittu. Samalla pääset tekemään uusia työkaluja, joista on hyötyä myös omassa tulevassa koulutustoiminnassasi. Jos kiinnostuit, niin ole yhteydessä marcin.dobrucki@sukeltaja.fi, niin katsotaan mikä olisi mielenkiintoinen osa-alue sinulle. Podcast soveltavasta sukeltamisestaGo Down -podcastissa puhutaan soveltavasta sukelluksesta, eli miten käytäntöjä soveltamalla voi harrastaa sukellusta, vaikka toimintakyvyssä olisi rajoitteita. Sukeltajaliitto koulutti maaliskuussa Hämeenlinnassa uusia soveltavan sukelluksen kouluttajia ja avustajia. Keskustelemassa ovat Sukeltajaliiton soveltavan sukelluksen asiantuntija Pälvi Lietzen sekä hämeenlinnalaiset kouluttajat Susan Wallenius ja Tero Lehtonen. Mukana myös näkövammainen Nika Fennarder, joka osallistui kurssille kokemusasiantuntijana. Kouluttajakursseja SalossaSukeltajaliitto ja Sukellusseura Simppu ry järjestävät yhteistyössä valtakunnalliset CMAS One Star Instructor ja CMAS Two Star Instructor -kurssit Salossa. Molemmat kurssit aloitetaan Teams-kokouksella viikolla 32. CMAS One Star Instructor -kurssin lähiopetusjaksot ovat 11.-13.9.2026 ja 2.-4.10.2026. CMAS Two Star Instructor -kurssin lähiopetusjakso on 11.-13.9.2026. Kursseille ilmoittaudutaan liiton tapahtumakalenterin kautta viimeistään 31.7. Paikkoja on vapaana rajoitettu määrä, ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Myös lisätiedot molemmista kursseista löytyvät kalenterista. CMAS One Star Instructor -kurssi CMAS Two Star Instructor -kurssi Vapepa-sukeltajakurssi elokuussa HämeenlinnassaAlun perin pohjoiseen Kemijärvelle toukokuulle suunniteltu Vapepa-sukeltajakurssi jouduttiin perumaan vähäisen ilmoittautumismäärän vuoksi. Kurssi on nyt aikataulutettu 28.‒30.8. ja se on tarkoitus toteuttaa Hämeenlinnan Aulangossa, jossa on samaan aikaan Vapepan SUPER-viikonloppu ja paikalla on useiden Vapepa-järjestöjen väkeä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Koulutusvastaavien webinaariLaitesukellusvaliokunta järjestää koulutusvastaavien webinaarin keskiviikkona 7.10.2026 kello 19-21. Nykyiset, entiset ja tulevat koulutusvastaavat, ja koulutusvastaavan tehtävistä muutenkin kiinnostuneet ovat kaikki tervetulleita mukaan! Ilmoittautuminen liiton kalenterissa viimeistään 5.10.2026 mennessä. Osallistumislinkki lähetetään ennakkoon ilmoittautuneille tiistaina 6.10. Webinaari on maksuton. SeurakehittämiswebinaariSeurakehittämiswebinaari Seura kasvuun järjestetään keskiviikkona 11.11.2026 kello 19-21. Miten seuraan saadaan uusia jäseniä? Miten seuran pitovoimaa voi parantaa? Miten jäsenyyden kestoa voi pidentää? Mikä sitouttaa ihmisiä seuraan? Miten sukeltamisesta kiinnostuneet ihmiset kannattaisi ottaa vastaan? Mikä sosiaalisen median rooli on seuran markkinoinnissa? Tervetuloa keskustelemaan näistä ja muistakin sukellusseuraa askarruttavista teemoista. Webinaarissa ei välttämättä anneta valmiita vastauksia, vaan vaihdetaan ajatuksia, kuullaan eri seurojen kokemuksia ja keskustellaan hyvistä käytännöistä ja erilaisista kokeiluista mitä seurat ovat tehneet. Webinaariin ovat tervetulleita seurajohto ja kaikki muut seuran toimintaedellytysten ja seuran pitovoiman kehittämisestä kiinnostuneet seura-aktiivit. Ilmoittautuminen liiton kalenterissa viimeistään 9.11.2026 mennessä. Osallistumislinkki lähetetään ennakkoon ilmoittautuneille tiistaina 10.11. Webinaari on maksuton. Toimiston kesäSukeltajaliiton toimisto palvelee kesäkuusta elokuun loppuun arkisin klo 8−15. Toimisto on suljettuna 6.−26.7. Hyvää kesää ja turvallisia sukelluksia! |
|
p. 09 3481 2258
Tämä uutiskirje on lähetetty Sukeltajaliitto ry:n kouluttajille ja ohjaajille sekä jäsenseurojen puheenjohtajille, varapuheenjohtajille ja sihteereille.
|
|
Tämän uutiskirjeen toteutus: OnlineMailer This newsletter was made with: OnlineMailer
|